Närpiön historiaa ja tietoa Närpiöstä

Lentokuva Närpiöstä

Historia

Närpiön kaupunki hallintoyksikkönä on peräisin vuodelta 1331, jolloin tehtiin ensimmäiset Närpiön pitäjää koskevat kirjaukset.

1340-luvun tienoilla Pohjanmaan rannikkoseutu oli jaettu kolmeen pitäjään: Närpiö, Mustasaari ja Pedersöre. Närpiön pitäjään kuuluivat aluksi seuraavat, sittemmin itsenäiset, kunnat: Siipyy, Lapväärtti, Tiukka, Närpiö, Ylimarkku, Pirttikylä, Korsnäs, Petolahti ja Bergö. Myös nykyiset kokonaan suomenkieliset Teuva, Isojoki ja Myrkky kuuluivat Närpiön pitäjään, kuten myös Kaskinen.

Kaskisten ja Kristiinankaupungin kaupunkien perustamisen sekä kunnallishallinnon täytäntöönpanon myötä Närpiön pitäjä jaettiin neljääntoista itsenäiseen kunnallisyksikköön. Kunnallishallinto perustettiin Närpiöön 1867.

Närpiön kaupungin nykyiset rajat vahvistettiin 1973 Närpiön, Ylimarkun ja Pirttikylän kuntien sekä osan Korsnäsin kunnasta muodostaessa suurkunnan. Uuden kunnan rajat asetettiin lopullisesti 1975, kun Pirttikylän pohjoisosa siirrettin Maalahden kunnalle.

Presidentin asetuksella Närpiön kunnasta perustettiin Närpiön kaupunki 1.1.1993.

Maantiede

Närpiötä voi perustellusti pitää rannikkokaupunkina.
Rannikkoviivan pituus on 45 km, mutta lukuisten merenlahtien ja saarten ansiosta rantaviivan pituus on kaiken kaikkiaan 700 km.

Kaupungin maapinta-ala on 970 km2. Väestö on keskittynyt osittain ns. rantakyliin ja osittain Närpiönjokea ympäröivään jokilaaksoon.

Kylärakenne on vakaa. Kaupungin keskustan lisäksi on arvioitu, että kylistä muodostuu 9 talousaluetta. Talouskylien peruspalveluihin on kuulunut koulu, kauppa ja posti. Kaupungin keskustassa palvelutaso on korkea kymmenien vähittäis- ja erikoiskauppojen ansiosta, ja alueelta löytyy myös muutama valintamyymälä. Valtion ja kunnan laitokset sijaitsevat keskustan välittömässä läheisyydessä.

Liikenneyhteydet

Etäisyydet isompiin keskuksiin ovat seuraavat: Vaasa 80 km, Pori 120 km, Seinäjoki 105 km, Helsinki 350 km ja Turku 270 km. Eurooppatie 8 sijaitsee 5 kilometrin etäisyydellä Närpiön keskustasta. Junarata Kaskinen-Seinäjoki kulkee kaupungin läpi, lähin tavara-asema on Kaskisissa. Lähin henkilöliikenteen rautatieasema on Vaasassa, kuten myös lähin lentoasema. Lähin syväsatama on Kaskisissa, 13 kilometrin päässä Närpiön keskustasta.

Närpiön pohjoismaiset ystäväkunnat

Akranesin kunta, Islanti

Bamblen kunta, Norja

Tönderin kunta, Tanska

Västervikin kunta, Ruotsi

Raivolan kunta, Venäjä

Väestö

Väkiluku 31.12.20209.558
Ruotsinkielisiä 77,5 %
Suomenkielisiä 5,3 %
Muut kielet 17,2 %
Ikärakenne0-14-vuotiaita15,8 %
15-64-vuotiaita55,5 %
>65-vuotiaita28,7 %
Elinkeinorakenne 2018
Työpaikkoja yhteensä4.461 kpl
Maa- ja metsätalous22,9 %
Teollisuus- ja rakennustoiminta 20,9 %
Palvelu 54,2 %
Muut2,0 %