Harrastamisen Suomen malli

Närpiön kaupunki toteuttaa toimintaa Harrastamisen Suomen mallin pohjalta. Toiminnan tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla kaikille lapsille ja nuorille antoisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen.

Kullakin koululla tarjottavat harrastukset valitaan lasten toiveiden mukaan. Lasten toiveita kartoitetaan kyselylomakkeella. Toimintamallia suunnitellaan, rakennetaan ja kokeillaan yhdessä lasten ja nuorten harrastustoimintaa tuottavien toimijoiden kanssa.

Närpiössä järjestettävä toiminta on suunnattu 3.-4.-luokkalaisille. Toiminta antaa mahdollisuuden osallistua itselle mieluiseen harrastukseen maksuttomasti ja tarjoaa lapsille myös mahdollisuuksia löytää uusia kiinnostuksen kohteita. Toiminta on suunnattu erityisesti niille, joilla ei ole ennestään harrastusta.

Useimmiten harrastustoimintaa järjestetään koululla, mutta jos toiminta vaatii muunlaiset tilat, ne pyritään järjestämään mahdollisimman läheltä. Harrastustoiminnan yhteydessä tarjotaan välipalaa.

Toiminta noudattaa kouluvuoden työ- ja loma-aikoja, eli kerhot pitävät taukoa koulun ollessa suljettuna (esim. syysloma, joululoma, talviloma).

Lukuvuonna 2025-2026 toimintaa järjestetään Stenbackenin koulussa, Piolahdessa ja Yttermarkissa . Lukuvuonna 2024-2025 toimintaa järjestettiin Mosebacken koulussa, Pirttikylässä, Läntisen Närpiö koulussa sekä Ylimarkussa . Toiminnan pitkän tähtäimen tavoitteena on, että kaikki kaupungin oppilaat ovat osallistuneet toimintaan joko 3. tai 4. luokalla.

Suomen malli järjestetään Stenbackenin koulussa, 3.–4. luokat, lukuvuonna 2025–2026

Alla on tietoa järjestettävästä harrastustoiminnasta:

Viikot 38–44

Tiistaisin klo 12.45–14.40

Askartelu / Kuvataide

Askartelua ja kuvataidetta eri tyyleillä.
Paikka: Koulun tilat
Ohjaaja: Bella Lindegård

Röris

Leikitään ja kokeillaan erilaisia liikuntamuotoja. Retkiä voidaan tehdä esimerkiksi uimahalliin.
Paikka: Artistican tilat sekä koulun tilat
Ohjaaja: Jennifer Dahlfors

Viikot 45–50

Tiistaisin klo 12.45–14.40

Kokeiluja / Experimentejä

Teemme ja kokeilemme erilaisia kokeita.
Paikka: Koulun tilat
Ohjaajat: Anki Enqvist ja Bella Lindegård

Lindegård Isabella

Nuorisovastaava

Pirttikylän koulussa ei järjestetä Suomen mallin harrastustoimintaa lukuvuonna 2025–2026.

Mosebacke koulussa ei järjestetä Suomen mallin harrastustoimintaa lukuvuonna 2025–2026.

Lähtisen Närpiön koulussa ei järjestetä Suomen mallin harrastustoimintaa lukuvuonna 2025–2026.

Närpes stads logo
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.